GLOBAL VOLUNTEER DAY

Konserninlaajuinen Global Volunteer Day on yhteisöllinen hyväntekemisen ohjelma, jolla pyritään juurruttamaan DPDHL-konsernin henkilöstöön kiinnostus vapaaehtoistyöhön ja kannustetaan osallistumaan hyvän tekemiseen omassa ympäristössään. Työntekijöitä kannustetaan järjestämään toimintaa, joka liittyy johonkin Deutsche Post DHL Groupin yhteiskuntavastuuohjelman kolmesta teemasta: GoGreen (ympäristönsuojelu), GoHelp (avustustyö) ja GoTeach (koulutus- ja työllistymismahdollisuuksien parantaminen).

Vapaaehtoistyön päivä sai alkunsa vuonna 2008 Aasian ja Tyynenmeren alueella ja on laajentunut vuosien mittaan voimakkaasti. Vuonna 2014 hankkeeseen osallistui noin 108.000 työntekijäämme 117 maassa; yhteistyössä paikallisten kumppanien, asiakkaiden ja hyväntekeväisyysjärjestöjen tai yhteisön toimijoiden kanssa he osallistuivat yli 1000:een tapahtumaan paikallisten yhteisöjen hyväksi.

Henkilöstömme on ottanut vapaaehtoistyön omakseen, mistä ovat todisteena lukuiset vapaaehtoisprojektit eri puolilla maailmaa. Vuodesta 2013 alkaen kaikki vapaaehtoistyön hankkeet on laskettu mukaan GVD-seurantaan.


Living Responsibility Fund

Living Responsibility Fund on rahasto, jolta voi hakea tukea paikallisille yhteiskuntavastuuprojekteille; yhteistyökumppanina tulee olla voittoa tavoittelematon yhteisö ja työntekijöitämme mukana vapaaehtoistyössä. Monet työntekijämme hakivat jälleen rahoitusta projekteille vuonna 2012. Tukea myönnettiin 79 projektille, joihin osallistui yhteensä yli 4159 työntekijäämme 31 maassa. Kaiken kaikkiaan henkilöstömme käytti 35 000 tuntia aikaa paikallisiin vapaaehtoistyön hankkeisiin. Living Responsibility Fund myönsi kaikkiaan noin 212 000 euroa rahoitusta eri projekteille, mikä kanavoitiin hyväntekeväisyyslahjoituksena suoraan kyseisille voittoa tavoittelemattomille yhteisöille. Innokas mukanaolo osoittaa jälleen kerran, kuinka tärkeää sosiaalinen osallistuminen on henkilöstöllemme. Auttaessaan ratkaisemaan oman paikallisen yhteisönsä ongelmia he toteuttavat yhteiskuntavastuuta, minkä lisäksi syntyy yhteisöllisyyden ja tiimityön henki, joka kantaa työpaikalle asti.

Projekteille myönnettävästä tuesta päättää raati, johon kuuluu edustajia kaikista konsernin liiketoimintayksiköistä sekä keskushallinnosta. Projektikohtaista tukea on mahdollista saada jopa 4000 euroa, riippuen henkilöstön projektiin käyttämistä vapaaehtoistyön tunneista kyseisen vuoden aikana.

Valintaprosessissa Living Responsibility Fund etsii jatkuvuutta ja kestävää kehitystä edustavia projekteja.